Suolistobakteeriaktiivin keittiössä osa 3/4, Kombucha

Takaisin kevyempiin aiheisiin. Kirjoitin aikaisemmin vesikefiirin ja maitokefiirin valmistuksesta osana ikuista suolistonhyvinvointiprojektiani. Kefiirin sijaan pidän itse eniten kombuchan eli Volgan sienen mausta. Litku lienee ollut jo jonkun aikaa muotijuttu ja kaupoista saa ostaa myös valmista sienijuomaa. Olen tavoitellut pitkään Kellaripanimon inkiväärikombuchan makuista keitosta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Kombuchan valmistus onkin vaikeampaa kuin kefiirien. Samasta syystä myös hauskempaa. Juoman maku on erikoinen, eikä ehkä miellytä kaikkia. Mielestäni kombucha muistuttaa etikkaista valkoviiniä, jossa on aavistus jääteetä.  Makuun vaikuttaa suuresti käytetty sokeri, tee ja valmistuslämpötila. Minulla oli edellisessä kodissa esimerkiksi talvisin niin kylmä ettei kombuchan teosta tahtonut tulla mitään.


Kombuchan valmistus lähtee hankkimalla vinkeän näköinen sieni eli scoby ekokaupasta tai asiaan vihkiytyneiden FB-palstalta. Parasta olisi saada sienen mukana myös pieni purkillinen valmista juomaa juureksi. Jotkut kasvattavat oman sienen kaupan kombuchasta. Kombuchan voi valmistaa vihreästä tai mustasta teestä, maustamattomasta tai maustetusta. Sokeriksi käy tavallinen valkoinen sokeri, ruokosokeri tai kookossokeri. Minun makuun paras ja kauneimman värinen juoma syntyy tavallisesta mustasta teestä ja valkoisesta sokerista (vaikka inhoan valkoista sokeria). Toiset vannovat vihreän teen nimiin, joten eri reseptejä kannattaa kokeilla.


Keitä kaksi litraa vettä ja lisää sekaan 3-4 teelusikallista teetä ja 140-200g sokeria. Minä en jaksa punnita, joten laitan desin per litra. Anna teen hautua ja sokerin liueta noin vartin ajan. Siiviöi teelehdet pois ja jäähdytä juoma hyvin. Valmista kombucha kannussa tai suuressa lasipurkissa. Laita kannuun sokeritee, sieni ja desin parin verran valmista kombuchaa. Peitä astia tiukasti talouspaperilla tai harsolla, etteivät hedelmäkärpäset ja muut uteliaat pääse makeaan juomaan käsiksi. Aseta astia lämpöiseen ja varjoisaan paikkaan 5-10 päiväksi. Maista juomaa välillä! Mitä kauemmin juoma tekeytyy, sen etikkaisemmaksi maku muuttuu sokerin muuttuessa sienen ravinnoksi.

Minä pidän ärtsystä juomasta ja annan kombuchan tekeytyä täydet kymmenen päivää. Sen jälkeen pullotan juoman ja pidän huoneenlämmössä vielä päivän pari. Tässä vaiheessa juoman voisi myös maustaa. Paras juoma syntyy kun pulloja jaksaa pitää vielä jääkaapissa muutamia päiviä. Minusta on mukavinta maustaa juoma päivän fiiliksen mukaan vasta lasissa. Juon sienijuomani miltei aina runsaan inkiväärihakkeluksen kera, mieluiten jäillä.


Kombuchaan on liitetty paljon terveysvaikutuksia. Jokainen erä on omanlaisensa ja näin ollen hyvisbakteerien määräkin vaihtelee. Juomaan kehittyy usein pienen pieni määrä alkoholia. Tärkeintä on huolehtia hyvästä hygieniasta ja heittää surutta huonoksi mennyt sieni pois. Kombucha tekee helposti uusia vauvasieniä nesteen pintaan ja omaa sienikantaa on hyvä uudistaa. Kombuchaa voi tauon tai matkojen alan säilyttää levossa jääkaapissa tai huoneenlämmössä, kunhan se saa tarvitsemaansa teetä ja sokeria ravinnoksi. Kombuchan käsittelyyn sopii ruostumaton teräs, muovi, puu tai lasi. Sieni ei siedä tulikuumaa tai jääkylmää.



Koti käsivarressa -tatuointini tarina ja muutakin

Kirjoitin aikaisemmin kodintunteesta ja sen puuttumisesta. Teema pyörii vieläkin mielessäni lähes päivittäin ja olen pohtinut erityisesti sitä mistä koti muodostuu. Onko se katto pään päällä, tavarat, ihmiset vai yksinkertaisimmillaan pelkkä tunne. Koin syksyllä eräänlaisen heräämisen, tai suoraan sanottuna hurahduksen, jopa uskoon tulon. Huomasin, ehkä vähän yllättäenkin, että kesäisen talon menetyksen sijaan miltei suurempi tuska syntyi luontosuhteen katkeamisesta. En voinutkaan enää päivittäin kävellä metsässä täydellisessä yksinäisyydessä. Minulle koti merkitsi talon lisäksi tuttua ja turvallista luontokokemusta. En vain ollut aikaisemmin ajatellut asiaa niin. Tein paljon töitä löytääkseni väliaikaiskotini läheltä edes jonkinlaista metsää ilman miljoonaa vastaantulijaa. Samoihin aikoihin päätin ottaa tatuoinnin, jotta metsäkotini kulkisi jatkossa aina mukana, silloinkin kun oikea metsä on kaukana.


Tämä kirjoitus onkin ollut mielessä pitkään, mutta minun on hyvin hankala löytää sanoja kuvaillakseni suhdettani metsään. Olen kasvanut oikeasti maalla ja tottunut liikkumaan päivittäin luonnossa hyvin pienestä alkaen. Metsä on aina ollut turvallinen piilopaikka, puolueeton ja rauhallinen tila. Minulle ei ole kerrottu lapsena kauhutarinoita susista ja karhuista ja eksymisestä vaan olen saanut tutkia ympäristöäni vapaasti. Myös teini-iässä metsällä oli suuri merkitys. Joka kesä pystytettävä teltta muutti pikkuhiljaa aina vain syvemmälle kuusikkoon ja minusta oli erityisen mukavaa tehdä pitkiä kävelylenkkejä pikkuteillä valoisina kesäöinä. Silloin saattoi nähdä vaikka mäyrän, villisian, ilveksen tai ketun.



Metsän vaikutus fyysiseen terveyteen on omalla kohdallani selvä. Sain viime syksynä omituisia lihasjumeja ja kipuja sekä sairastelin paljon. Tuntui että olin koko ajan jännittynyt ja kireä enkä kyennyt rentoutumaan. Jouduin kävelemään suuren osan lenkeistäni kovalla asfaltilla väistellen vastaantulijoita jatkuvasti. Missään ei voinut olla rauhassa, ärsytti. Kun lopulta löysin syrjäisen metsäalueen, kyyneleet lähtivät valumaan jo polun alkupäässä ja tunsin kuinka hartiat laskeutuivat korvista alas. Tarvitsen siis aikaa luonnossa stressin ja tunteiden purkamiseen ja tarvitsen myös aikaa yksin. Olen herkkä äänille ja valoille ja koen luonnossa liikkumisen antavan myös kaivattua lepoa aisteille. Metsäsuhteeni onkin hyvin henkilökohtainen ja terapeuttinen.


Koska tiedostan nyt miten iso osa elämääni ja terveyttäni metsä ja luonto on, olen yrittänyt vahvistaa suhdetta ja ottamaan kaiken ilon irti pusikoissa rämpimisestä. Onhan asiaa tutkittukin paljon, ettei omat havaintoni ole mikään ihmeellinen juttu. Nykyään yhdistän kävelylenkkeihin trendikästä mindfulness-ajattelua. Koitan pitää kännykän taskussa ja keskittyä vain luonnon kokemiseen ja hetkessä olemiseen. Luontosuhteen uudelleen löytämisen myötä olen löytänyt myös uusia puolia itsestäni, tai saanut ainakin asioille nimiä. Erityisherkkyys on ehkä vähän muotisana, mutta minulla herkkyyteen liittyy aikaisemmin mainittujen tarpeiden lisäksi myös sääherkkyyttä, meteopatiaa, jonka olemassa olosta luin vasta hiljattain. Olen lapsesta asti tuntenut päässäni nousevan ukkosen, pystynyt haistamaan tulevan lumisateen, mennyt kierroksille valoisista öistä, masentunut helteillä ja rakastanut myrskyjä. Sain asiasta melko tuntuvat muistutuksen keväällä, kun eteläistä Suomea riepotteli erikoisen kova lumimyräkkä, olikohan se huhtikuussa. Valvoin sääilmiön energian takia kaksi yötä putkeen. Rakastan vuodenaikojen ja säiden vaihteluita ja muistani monet elämäntapahtumat luonnonilmiöiden kautta. Siskoni toinen lapsi syntyi esimerkiksi aikaisen ensilumen aikaan.



Tietenkin metsäretket ovat myös tärkeää yhteistä aikaa koirieni kanssa. En ole todellakaan missään muussa paikassa yhtä kotonani kuin Bantonin ja Fantanin kanssa luonnossa. Tähän ajatteluun liittyvää sanaleikkiä löytyy blogin nimestäkin ;) Olen koirien kanssa lenkkeillessä tirauttanut jo muutamat onnenkyyneleet Villa Vasaran upeissa lähimetsissä.



Hometta, sientä, lahoa ja "vanhan talon hajua"

Kyllä, kyllä, kyllä. Myös minun talossani! Väitän, että näitä herkkuja on jokaisessa vanhassa (ja joskus uudessakin) talossa. Tärkeämpi kysymys lienee onko ongelmia paljon vai vähän, minkä verran remppaintoa löytyy ja miten herkistynyt itse homeille on.

Käydessämme miltei pakkasen puolella olevassa talossa ensimmäisiä kertoja kevättalvella, oli Villa Vasarassa vähemmän hajuja kuin monissa muissa katsastamissani kohteissa. Mukana oli myös tarkkanenäisiä haistelijoita. Ainoa mitä silloin haistoin oli kostea kellarin seutu. Ajattelin että ongelma on korjattavissa. Muuten kaikki vaikutti ookoolta, mutta tiesin lattiarakenteen olevan aina riskirakenne.


Kelien lämmetessä alkoi talolla kuitenkin haista enemmän. Haju tarttui keväällä kaikkiin vaatteisiin ja jopa koirien turkkiin. Haju oli samantapainen kuin edellisessä purkukuntoiseksi tuomitussa lahossa hirsimökissäni, joka oli ollut vuosia lämmittämättä. Yhdistänkin hajun mielessäni vahvasti viime kesän kurjiin fiiliksiin. Kuntoraporttia tuosta talosta lukiessani tämä haju nenässä kävin jo hyvin lähellä paniikkikohtausta ja totaalista järjenmenetystä. Villa Vasaran haju tuntui muistosta johtuen erityisen ahdistavalta. Nyt kestän sitä onneksi jo paremmin ja haju talon uudella puolella on vähentynyt todella paljon ahkeralla lämmityksellä ja tuuletuksella. Suurin syyllinen hajuun oli siis kosteus ja ilmanvaihdon puute. Tällekin "vanhan talon hajulle" löytyi siis syy.


En pidä itseäni erityisen herkkänä hajuille tai homeille. Myönnän olleeni kuitenkin huolissani saadessani Villa Vasarassa vietettyjen öiden jälkeen silmä- ja iho-oireita. Oireet aiheuttaa talon vanhan puolen kunnostustyöt. Hyvistä suojista huolimatta pölyä lasivillasta, betonista, puruista ja levyistä menee joka paikkaan. En halua missään nimessä vähätellä vaikeasti herkistyneitten ihmisten oireita, mutta homekeskusteluun liittyy mielestäni myös paljon ylireagointia ja hysteriaa. Maalaisjärjen ja kultaisen keskitien löytäminen tämäntyyppisen ongelmatöllin kunnostuksessa on joskus hankalaa ja liika guuglettelu pahasta. Vaikka itse ehkä siedän pienen määrän homeitiöitä, en halua että vieraani saavat oireita.


Olen mielestäni suhtautunut melko rauhallisesti eteen tulleisiin löytöihin. Tiesin esimerkiksi että lattian puruissa oli kosteutta, sen takia lähdikin heti tekemään remonttia suurella kädellä. Olen iloinen että kaikki haiseva puru on nyt pihalla. Talossani kävi keväällä myös kaksi homekoiraopiskelijaa treenaamassa. Koirat pitivät ainoastaan kellarin seutua epäilyttävänä, ehkeivät reppanat voineet hajupilvestä muuta selkeää sanoa. Alajuoksujen lahovauriot vaikuttavat korjattavilta ja vielä kun loputkin vähän kostuneen kylpyhuoneen pohjasta on purettu pois, ei talosta pitäisi enää löytyä kovinkaan suuria ylläreitä.


Uudet, vanhat vai uusvanhat ikkunat?

Argh, järki vastaan tunteet. Minua harmittaa että talooni on vaihdettu ikkunat joskus 60-70-luvun taitteessa, tai myöhemmin. Minua harmittaa myös että ne ovat vieläkin ihan ehjät ja toimivat. Minulla ei ole oikeastaan mitään syytä vaihtaa niitä pois. Mitään muuta syytä kuin "mutku mä haluuuun" nätimmät ikkunat. Yritän remontissa keskittyä niihin juttuihin, jotka ovat oikeasti asumisen kannalta tärkeitä, kuten lämpöön, veteen ja sähköön. Ikkunat eivät ole kiireellisyyslistalla ensimmäsenä. Mutta mutta... ne vain häiritsevät niin kamalasti. Ikkunat ovat todella iso osa talon ulkonäköä. Heräänkö vuoden päästä joka aamu huonotuulisena ja tuskailen kun en tullut vaihtaneeksi ikkunoita nätimpiin remontin tässä vaiheessa, kun vaihto olisi ollut melko helppoa?


Ikkunoita on talon nyt remontoitavassa osassa onneksi vain kaksi. Ensin ajattelin että ehkä ne saisi kauniimmaksi maalaamalla. Sitten ajattelin ettei olisi ehkä kallista teettää uudet ikkunat vanhaan tyyliin. Sellaiset jotka sopisivat aukkoihin heittämällä. Noh, valitettavasti tonni per ikkuna tuntui omassa mittakaavassani suurelta summalta, vaikka arvostankin käsityötä. Ihanampaa olisi tietenkin vaihtaa tilalle oikeat vanhat ikkunat. Niistä vain pyydetään karmeineen myös aika kovia hintoja ja on hankalaa löytää oikean kokoisia. Täydelliset hyväkuntoiset karmipaketit sisä- ja ulkopokilla ovat harvassa. En ehdi nyt ikkunankunnostuspuuhiin. Tarvitsemani koko ei myöskään ole tyypillisin kaikista. Usein myydään pelkkiä pokia ilman karmeja. Karmeja en osaa rakentaa. Haluan ikkunat paikalleen talveksi.


No mitä tein? Kyttäsin haukkana Toria ja FB:n purkutavarakirppiksiä sekä rummuttelin vähän viidakkorumpua. Lopputuloksena löysin sittenkin kaksi hyväkuntoista karmipakettia ulko- ja sisäpokilla. Ne eivät ole täydellisen kokoiset, joten katsotaan miten paikalleen asentaminen onnistuu. Ikkunat ovat aika isot verrattuna mökkini mittasuhteisiin. Mielestäni 100e kahdesta ikkunasta on aika kelpo hinta. Ikkunat tulevat eri seinille, joten minua ei haittaa vaikka ne ovatkin keskenään eri tyyliä.


Lopuksi vielä vähän hillittyä esimakua siitä mitä on tulossa talon uudempaan laajennusosaan tulevaisuudessa. 1960-luvun laatikkohirvitys tulee kokemaan melkoisen muodonmuutoksen ensi vuonna terijokelais-vaasalaisessa huvilahengessä. Kyllä, mopo karkasi käsistä!


Pihakierros VIDEO

Teen kaikkeni, jotta huomioni pysyisi talossa eikä harhailisi kaikenlaisiin hömpötyksiin kuten puutarhan laittoon. Katto ensin pään päälle, sitten piha. Mutku...kevät. On pakko päästä upottamaan kädet multaan edes vähäsen. Olen kanavoinut energiani kummitaloni puutarhaan. Apumies antoi kiltisti laittaa pari lavaa takapihalle. 



Kävin kevätretkellä Virossa ja en voinut taaskaan muuta kuin ihastella sikäläisiä keittiöpuutarhoja. Aina Viipurissakin käydessä mummojen kasvimaat pikku hökkeleineen saavat sydämeni sulamaan. Haaveilen että omassa töllissäni ja sen puutarhassa olisi joskus slaavilaista datsa-henkeä. Matkasta inspiroituneena kuvasin teille viimein lupaamani pihakierroksen.



Lähtötilanteeni näyttää tältä:



Nuohoojan tuomio sekä toukokuun remppaterveiset VIDEO

Edellistä kirjoitusta jatkaakseni heitän ilmoille toukokuun remppaterveiset videon muodossa. Salaojitus on ollut tosiaan kuukauden teema, mutta sisälläkin purkutyöt ovat hieman edenneet ja jatkuvat aina sateen sattuessa. Työn alla on myös alkukantaisen huussin muuttaminen hieman naapuriystävällisempään ja mukavampaan muotoon.


En ole itse mikään saunoja, mutta apumies putsasi ja puunasi saunan ja hommasi puuttuvan arinan sekä uskalsi sytyttää ensimmäiset tulet. Myönnän että lämmin vesi muuallakin kuin vedenkeittimessä, on minustakin upea juttu. Valitettavasti saunottelu jäi lyhyeksi huviksi. Nuohoojan tarkastus paljasti ettei saunan hormien putkitukset jatku alas asti kuten luulimme. Näin ollen muurissa harmittomana pitämäni halkeama tulee korjata tulipalovaaran takia. Saunan piippukin kaipaa huolenpitoa mutta ei onneksi välittömästi.




Talon puolella hormien tilanne oli arvausteni mukainen. Vaikka nuohojaalta pääsikin yksi "jumalauta" jonka aikana sydän hyppäsi kurkkuun, tilanne on ihan ookoo. Hormi, johon puuliesi on ollut liitettynä, oli putkitettu oikein alas asti ja turvallinen käyttää myös jatkossa. Sen sijaan kaappien takaa esiin otettu 40 vuotta käyttämättä ollut hormi pitää kunnostaa ennen kuin voin liittää siihen Pellingistä hakemani Kotilämpö-kamiinan. Nuohooja tulee massaamaan hormin elokuussa, koska haluan ulkoistaa edes osan talon töistä. Samalla piipun yläpäätä ja ilmastointihormia voisi paikkailla. Saunan muurin korjailu onnistuu varmasti omin voimin. Mielestäni tilanne on ihan hyvä, ei naakanpesiä, käyttämätön hormi saatiin auki, eikä kumpikaan piippu ole entinen vaikka ovatkin saaneet kärsiä ilman hattua ja käyttöä. Tästä on hyvä jatkaa.

Niin ja se video:



Salaojista ja sadevesistä

Täällä ollaan vielä, vaikka blogi unohtuukin helposti auringonvalon ja lämmön lisääntymisen myötä. Talolla on tapahtunut paljon. Kaikki on vaan sellaista mikä ei näytä kuvissa kauniilta tai kiinnosta ehkä kovinkaan monia teistä. On myös paljon sellaista mikä ei kuvissa edes näy, kuten päätökset ikkunoista, ovista, lämmityksestä, tekijöistä, sähköistä, rakenteista ym.



Purkukuntoisen talon perusominaisuuksiin kuuluu vakiona surkea sadeveden ohjaus ja puuttuvat salaojat. Kaikki vanhat talot eivät kaipaa salaojia, mutta tämän töllin kohdalla se on remontin tärkein osuus. Miksi? Siitä lisää myöhemmin. Koko pihan mylläys tuntui sen verran pahalta että halusin homman äkkiä alulle ja alta pois, jotta pääsen joskus koira-aidan tekoon ja puutarhan laittoon. Ystäväni yritys pyöräytti pihan auki päivässä. Maan alta paljastui sellainen määrä kiviä, ettei hommasta olisi selvinnyt ikinä ilman koneita. Täyden palvelun ystävä raapusti salaoja- ja sadevesijärjestelmän suunnitelmat paperille, toi tarvikkeet ja kippasi lastin sepeliä perään, moikka. Jatkoimme apumiehen kanssa hommia käsin enkä muista milloin olisi kehoa sattunut viimeksi yhtä paljon. Vaikka usein väitänkin ettei ole miesten ja naisten töitä, tuntui apumiehen sorankärräyskunto tässä kohtaa korvaamattomalta (on toki muistakin taidoista ollut suuren suuri apu). Myöhemmin työtä tuli jatkamaan vielä eläkeläispappatiimi, jotka saatan palkata myöhemminkin hommiin.





Työ on vieläkin kesken ja piha tulee näyttämään tältä varmaan koko kesän. Pelkäsin vaurioituneen sokkelin murentuvan kaivuutöissä lopullisesti, mutta näin ei onneksi käynyt. Vanha puoli kaivettiin auki hellästi vähän kauempaa. Sokkelin vaatimat korjaukset tulevat kyllä räjäyttämään remonttiaikatauluni taivaan tuuliin, mutta sellaistahan se näiden talojen kanssa on. Vanhemman puolen kanssa kävi sellainen hauska ylläri, että kun roudan jälkeen aloimme keväällä kaivamaan talon vierustaa ajatuksena kurkata miten pitkälle sokkeli jatkuu, huomasimme ettei se jatku. Ei senttiäkään. Maan pinnan alapuolella on pelkästään suurehkoja kiviä ja hiekkaa, joiden päälle betoninen sokkeli on valettu. Uudempi puoli sen sijaan oli tehty paremmin kuin olin kuvitellut ja kesti kovempaa käsittelyä.


Näiden kivien kanssa pihalla puljatessa tuli mieleen että on kyllä hyvä saada tutut auttamaan remontissa. Sellaiset jotka tuntevat minut ja oikkuni. En tiedä olisiko joku muu maansiirtofirma suostunut varomaan yhtä tarkasti jokaista sireenipensasta ja omenapuuta tai työmiehet erottelemaan hiekasta kauniit kivet erikseen omaan pinoonsa, saatikka sitten valitsemaan materiaalit jotka ensisijaisesti näyttävät kivalta.


Suolistobakteeriaktiivin keittiössä osa 2/4, Vesikefiiri

Jatketaan kotitekoisten maitohappobakteerien valmistusta. Tai kefiirin kohdalla kyse taitaa olla hiivojen ja bakteerien yhdistelmästä. Vesikefiiri on mielestäni helpoin tapa aloittaa näiden terveysvaikutteisten suolistobekteereja hellivien juomien kanssa kokeilu. Juoma valmistuu parissa päivässä. Makukin on monelle tuttu, muistuttaa simaa ja vesikefiiriä voi maustaa lukemattomilla eri tavoilla. Sen sijaan oma suosikkini kombucha (osa 3/3) on esimerkiksi työläämpi valmistaa ja etikkaisen makunsa takia ei ehkä miellytä kaikkia.

Valmistus lähtee jälleen liikkeelle vesikefiirin siementen hankkimisella. Kuten maitokefiirinkin kohdalla, siemeniä saa parhaiten asiaan vihkiytyneiden fb-ryhmästä kyselemällä. Desillä tai puolella pääsee alkuun, mutta siemenet lisääntyvät nopeasti, joten pienempikin aloituserä sopii hyvin. Itse teen kefiiriä tämän ginger ale ohjeen mukaan, koska rrrrrakastan inkivääriä.


Toimi näin:
Kaksi litraa vettä laitetaan suureen kannuun, mukaan desi kefiirin siemeniä ja desin verran sokeria. Sokerin laatu vaikuttaa makuun ja väriin. Ymmärtääkseni pitkälle käsitelty sokeri toimii huonoiten. Itse olen kokeillut ruokosokerilla, intiaanisokerilla, luomutaloussokerilla ja kookossokerilla. Eri sokereita voi myös yhdistää. Hunaja ei antibakteeristen ominaisuuksien kanssa käy kefiirin ja kombuchan valmistukseen. Kannu peitetään tiukasti talouspaperilla. Hedelmäkärpäset, muurahaiset ja muut kodin asukit löytävät sokeriliemen muuten helposti. Kannu asetetaan maun mukaan vuorokaudeksi tai kahdeksi varjoon ja vaikka vähän lämpimämpään paikkaan, esimerkiksi jääkaapin päälle. Monet laittavat tässä vaiheessa mukaan vähän luomusitruunaa pitämään happamuuden sopivana. Kuivatut luomuhedelmät kuten pieni määrä rusinoita, pari viikunaa, taatelia ym. parantavat myös juoman makua.


Yhden tai kahden vuorokauden päästä kefiirin siemenet (ja hedelmät) siivilöidään pois juomasta. Uuden erän voi laittaa heti tulemaan. Juoman voi vaihtoehtoisesti maustaa myös vasta tässä vaiheessa. Itse maustan juomani linkittämäni ohjeen mukaan runsaalla määrällä tuoretta inkivääriä. Maustamisvaihtoehtoissa on vain mielikuvitus rajana ja kannattaakin etsiä oma suosikkinsa. Juoma on valmista juotavaksi heti päivän parin tekeytymisen ja viilentämisen jälkeen. Paremman makuisen ja kuplivan kefiirin saa kuitenkin pullottamalla kefiirin korkillisiin lasi tai elintarvikemuoviastioihin ja pitämällä juomaa vielä vuorokauden huoneenlämmössä ennen jääkaappiin laittamista.


Kefiiriä voi matkojen tai muun tauon ajan säilyttää levossa jääkaapissa. On kuitenkin muistettava että se on elävä olento joka tarvitsee ruokaa, eli sokeria tasaisin väliajoin. Valmistuksessa on huolehdittava hyvästä hygieniasta. Kefiirin käsittelyyn sopii vain ruostumaton teräs, muovi, puu tai lasi. Eliö ei myöskään tykkää tulikuumasta tai jääkylmästä. Muista siis huuhdella hellästi.


Viikonloput villinaisena - elämän uudelleenjäsentelyä

Lähipiiristä vain muutama tietää missä oloissa oikeasti vietän viikonloppuni Villa Vasarassa (ja minkälaisia oloja sinne suunnittelen tulevaisuudessa). Veikkaan että monilla on touhuistani aika romantisoitu kuva. Ehkä itsellänikin oli aluksi. Olen onneksi jo romahtanut pilvilinnoistani karuun todellisuuteen. Talossa oli ostohetkellä käyttökelpoista sähköt, puuliesi ja ulkohuussi, eikä paljon muuta. En uskaltanut esimerkiksi laittaa vanhoja pattereita enää päälle.  Kaivosta ja sen kunnosta ei ollut tietoa ja kaikki pumput olivat rikki. Saunaa on kai viime vuosina kesäisin joskus käytetty, mutta huomasin että sekin vaatii vielä työtä ennen löylyihin pääsemistä.


Nyt puuliesi on jäänyt purkutöiden keskelle talon käyttämättömälle puolelle ja sähköjä napsautellaan pala palalta pois päältä hommien edetessä. Tiski- ja pesuvedeksi kelpaavaa kylmää vettä nousee lainauppopumpun avulla pienenpienestä kaivosta ja lämminvesivaraajan virkaa toimittaa vedenkeitin. Juomavedet on haettava toistaiseksi kaupasta. Jääkaapin sain pari viikkoa sitten, luksusta. Nukun makuupussissa vanhoilla patjoilla yhdessä huoneessa, jota lämmitän pienellä puhaltimella. Kurjinta on kylmillään ja asumatta olleen talon kosteus ja olemattomasta ilmanvaihdosta johtuva haju, joka myös tarttuu vaatteisiin. Mielialani seuraavat vallitsevaa säätilaa. Välillä on kylmää, märkää ja ankeaa, auringossa pihalla tofunakkeja grillaillessa mukavampaa.



Mutta... Alkeelliset olot ovat olleet aivan mahtava tapa uudelleenjäsentää tarpeitani arjessa. Monesti ajattelemme, että tarvitsemme koteihimme tietyt jutut: tiskikoneen, telkkarin, pesukoneen, poreammeen, hierovan suihkun, sähkösaunan, kuivausrummun, jättisohvaryhmän, astiaston sukujuhliin, uunin, lieden, mikron, kasan kodinkoneita, läppärin, pädin, auton... Tätä kaikkea tuputetaan ei vain mainosten, vaan myös yhteiskunnan kautta. Kyseenalaistan jokaista hankintaa enemmän kuin koskaan ja kiusaannun saamistani "Kyllähän sulle sinne se ja se tulee..." uteluista, koska noh, kaikkea tuolta listalta ei tule.


Kun on paikassa ja tilassa missä ei ole mitään, ei edes aina ihmisseuraa, on helpompaa huomata asiat joita elämässään tarvitsee, ihan oikeasti eikä vain koska "näin nyt kuuluu olla". Välillä tuntuu että minulla on projektissani enemmän en halua -listalla kuin haluan -kohdassa. Samalla tuskailen kunnan asettamien vaatimusten kanssa, vaikkapa vesihuoltoon liittyen. Olen siis sopeutunut villinaiseksi pelottavan nopeasti. On muun muassa ihmeellistä huomata miten hyvin pärjäilee tarvittaessa yhdellä tylsällä ruokaveitsellä, jos muuta ei ole saanut aikaiseksi tuoda mukanaan. Vaikka menen remontissa helposti tilaan missä unohdan syödä, juoda, nukkua ja peseytyä, tiedostan että normaalissa arjessa näitä mahdollisuuksia varmasti kaipaan. Kyllä, esimerkiksi suihku ja lämmin vesi on siis taloon tulossa. Ehkäpä työkaveritkin ovat tästä iloisia.



Remppavapputerkut ja VIDEO

Villa Vasarassa tapahtuu hiljalleen. Poistan kerroksia sen verran kun tuntuu hyvältä. Aikaisemmat remontit on tehty muovilla, joten olen joutunut ottamaan pois ihan hyviäkin rakenteita. Periaatteessa olen koittanut noudattaa sääntöä "älä korjaa jos se ei ole rikki", mutta jos haluan talosta taas hengittävän, miltei kaiken on mentävä.



Talo tulee rakenteellisesti muuttumaan hyvin vähän. Osittain siksi, etten jaksa hakea lupia esimerkiksi kylpyhuoneen suurille muutoksille. Haluan myös kunnioittaa talon alkuperäistä ilmettä edes jossain. Sen verran kuitenkin irrottelin, että purin kaksi oviaukkoa ja makuuhuoneen kiinteät kaapit kokonaan pois. Se avasi pientä tilaa todella paljon ja valokin pääsee kulkemaan talossa vapaammin.



Suuria ikäviä yllätyksiä ei ole tullut purkutöissä vielä vastaan. Nuohooja on kutsuttu toukokuun lopulla arvioimaan piipun ja hormien kuntoa. Päänvaivaa ja muutaman unettoman yön on aiheuttanut rapiseva sokkeli ja lattioiden alla oleva betonilaatta. Tiesin kyllä lattiarakenteen olevan hankala korjata, mutta tietenkin toivoin pientä ihmettä. Kokonaistilanteen näen vasta kun lattiat on purettu kokonaan pois. Korjausvaihtoehtoja on monia ja niitä pohdittiin vielä vappuaattona Niko Palosen kanssa. Lattiahommista lisää myöhemmin. Olen taas onnistunut ostamaan talon joka ei ole rakennettu ihan tyypillisimmällä tavalla. Nikon sanoin "No enpä ole tälläistä ennen nähnyt". 

Parhaimman kuvan saatte tämänhetkisestä tilanteesta kurkkaamalla uusimman videon: