Kublosta ja "kodittomuudesta"

Viikonlopun sukulointireissulta palatessani tajusin olevani elämässäni siinä tilanteessa etten oikeastaan kaipaa mihinkään tiettyyn paikkaan. Siirtymävaiheessa mikään kodeistani ei tunnu vielä niin tutulta, että kokisin koti-ikävää. Tavarani ovat vanhempieni luona lapsuudenkodissani, viikot vietän miesystäväni kanssa ja viikonloput Villa Vasarassa. Jokainen paikoista on ihan ookoo, muttei koti. Huomaankin vältteleväni puheessa koti-sanaa ja keksin helposti muita termejä.


Henkinen kotini on jossain Itä-Uudenmaan rannikon luonnossa, mutta sinne pääsen palaamaan vasta joskus eläkkeellä. Siihen asti koitan juurtua Keski-Uudenmaan metsiin ja pelloille. Kaipaan järven tai meren tai edes kunnon joen välitöntä läheisyyttä päivittäin. Seudussa on kuitenkin puolensa ja haluan oppia kutsumaan sitä kodikseni sanan kaikissa merkityksissä.


Törmäsin sattumalta Kubloon, Keski-Uudenmaan sisällöntuottajia kokoavaan yhteisöön. Ajattelin että haa, minähän olen periaatteessa, eikun ihan käytännössä hyvinkin Keski-Uusmaalainen bloggaaja ja Kublo voisi olla apuna juurtumisprosessissani. Liityin joukon jatkoksi ja salaa toivoin että saattaisin jopa samalla tutustua muutamaan mukavaan uuteen ihmiseen. Hiukan kauhuissani suuntasin porukan ensimmäiseen yhteiseen tapaamiseen Krapin pajalla. Aika näyttää miten Kublo ja Kolmas luonto tulevat jatkossa juttuun.



Kuka hullu ostaa purkukuntoisen talon?

Hep minä! Tai ylipäätään ostaa huonokuntoisen mörskän ilman suuria säästöjä ja remppataitoja ja vielä yksin? Olen saanut kuulla olevani kaikkea hullun idiootin ja superrohkean voimanaisen väliltä. Haluankin tehdä yhden asian selväksi. En lähtenyt leikkiin koska olisin sen rohkeampi tai taitavampi kuin kukaan muukaan. Päinvastoin. Pysyn omalla mukavuusalueellani. En nähnyt tilanteeseeni mitään muuta ratkaisua. En voisi elää elämääni muulla tavalla, vaikka vaihtoehto olisikin ehkä ollut.


Talon ostaminen "purkukuntoisena" tarkoittaa tietenkin sitä etten voi jälkikäteen kitistä mistään talon ongelmista. Joidenkin lain tulkintojen mukaan myyjä ei edes näin pääse viiden vuoden vastuustaan, mutta käytännössä tilanteessa jossa kauppasumma vastaa todellakin pelkästään tontin arvoa vastuu on yksin ostajalla. Toisin kuin viime kesän seikkailussa ostin 1800-luvun korjauskelpoisen hirsirungon, joka olikin miltei kokonaan tuhoutunut ja päädyimme sopuisaan kaupanpurkuun, nyt hankin paperilla purkukuntoisen talon, jonka toivon olevan pelastettavissa. En selvästi opi virheistäni.


Sanoin että ratkaisu oli minulle henkisesti ainoa mahdollinen. Etelä-Suomen hinnoilla tämä oli myös taloudellisesti ainoa tapa hankkia omakotitalo yksin sopivalta paikalta. Koska en ole miljonääri, mietin riskit erityisen tarkkaan. Jos talo onkin läpilaho, minulle jää tontti jolle rakentaa vaikka se haaveissa siintävä talo pyörillä. Tontilla on vettä ja sähköä. Omat perustarpeeni asumisen suhteen eivät ole samat kuin nelihenkisellä perheellä (tai keskivertosuomalaisella), joten remontilla on aivan erilaiset mittasuhteet, sitä kautta myös kustannuksilla. Talo on niin pieni että sen uudelleenrakentaminen pahimmassa tapauksessa lauta laudalta on miltei mahdollista. Järkeilin myös että talon kahdesta eri ikäisestä osasta edes jomman kumman puolen on oltava pelastettavissa ja kumpikin riittää minulle yksinäänkin. Toki pyrimme kartoittamaan talon kunnon mahdollisimman hyvin ennen kauppoja.


Tiivistettynä siis, kuka hullu lähtee tähän? Sellainen ihminen jolla ei oikeastaan ole muita vaihtoehtoja, eikä enää mitään menetettävää :) 



Maaliskuun remppaterveiset VIDEO

Viikonloppuna karkasin kaupunkielämään ja ihmisiin tympääntyneenä mökilleni ja päätin jäädä myös yöksi, oli olosuhteet mitä tahansa. Tönössäni olikin lähtölämmöt plussan puolella, joten kuorsasimme  lämmittimen vieressä koirien kanssa ihan mukavasti.




Purkutyöt pärähtivät käyntiin melkoisella vimmalla. Pidän kerrosten kuorimisesta, se on aina omanlaisensa hyppäys menneeseen. Olin yllättynyt mikä määrä tapettikuoseja oli piilotettu näinkin uuteen kotiin. Joskus on laskettava mallien lukumäärä. Talo alkoi heti tuntumaan enemmän omalta kun pääsin kiinni sen historiaan, oikein fyysisesti. 


Kuvasin myös videon. Olen ajatellut ilahduttaa teitä joka kuun lopussa pienellä remppapäivityksellä videoterveisten muodossa. Tässä sarjan ensimmäinen. Voitte vaikka laskea miten monta kertaa sanon sanan epätoivoinen :P